5. KISSAN TERVEYDENHOITO
5.1 Madotus
Pentusi on madotettu Flubenol tahnalla ja Axilurilla kahteen
kolmeen kertaan 5, 7 ja 9 viikon ikäisenä. Tästä
lähtien sinun tulee huolehtia säännöllisistä
madotuksista vähintään kahdesti vuodessa. Sisäkissassakin
on matoja, pentu saa loiset istukan kautta emoltaan jo ennen syntymää.
Sisävesien raaoissa kaloissa on matoja, myös lapamatoja, joihin
kaikki matolääkkeet eivät tepsi. Apteekeista ja eläinlääkäreiltä
saa sopivia matolääkkeitä ja niiden ohjeita täytyy
huolellisesti noudattaa.
5.2 Rokotus
Pentusi on rokotettu ns. kolmosrokotteella kahteen kertaan kissaruttoa
ja kahta eri kissaflunssaa vastaan. Nämä taudit ovat helposti
tarttuvia, myös ihmisen mukana esim. kengänpohjista ja ovenkahvoista!
Vaikka kissa ei koskaan tapaisi muita kissoja ja elelisi onnellisena
sisäkissana, niin silti tartuntavaara on olemassa. Rokotus pitää
uusia seuraavan kerran vuoden kuluttua ja siitä eteenpäin
vuosittain. Rabies rokotusta ei enää tarvita jollei kissa
käy ulkomailla näyttelyssä. Näyttelykissojen rokotussäännöt
vaihtelevat niin usein, että ajantasaiset säännöt
kannattaa varmistaa omasta yhdistyksestä.
5.3 Sterilointi/kastraatio
Jos kissaa ei ole tarkoitus käyttää siitokseen,
on järkevää kastroida tai steriloida kissa. Merkkailevan
kollikissan kanssa eläminen on pitkää pinnaa ja innokasta
siivousta vaativaa puuhaa. Kollin elämä on hyvin stressaavaa
sekä omistajalle, että kissalle itselle. Kolli laulelee yöllä
neitosten perään ja kulkee loputtomasti levottomasti ympäriinsä.
Kastroinnin jälkeen ex-kolli on taas leikkisä sylikissa. Paras
ohje kastraatioiästä mielestämme on: ennen kuin kolli
aiheuttaa ongelmia. Amerikoissa kollit leikataan 3-4 kk ikäisenä,
eikä tutkimusten mukaan varhaisella kastroinnilla ole mitään
haitallisia terveysvaikutuksia. Nykyään Suomessakin monet
eläinlääkärit suosittelevat kolleille leikkausta
6 kk ikäisenä ja mielestämme kollit on syytä leikata
viimeistään 10 kk ikäisenä.
Naaraille ensimmäinen juoksu tulee keskimmärin
5 kk - 1vuoden iässä. Juoksu kestää muutamasta päivästä
viikkoon ja voi toistua jopa kahden viikon välein, usein onneksi
huomattavasti harvemmin. Juoksut saattavat olla naaraalle hyvin rasittavia
ja silloin myös omistajille. Juoksuaikainen naaras saattaa olla
hyvin äänekäs ja ainakin kerrostalossa kaikki naapuritkin
kuulevat naaraan viehkeän lauluäänen. Joidenkin rouvien
juoksua ei lainkaan huomaa, vaikka juoksut tulisivatkin säännöllisesti.
Uskokaa pois, kollipojat kyllä tietävät milloin naaras
juoksee!
Juoksut ovat naaralle todellinen terveysriksi ja voi aiheuttaa
kissalle kohtutulehduksen. Kohtutulehdus on hengenvaarallinen ja pikaista
hoitoa vaativa. Kissalla itselleen on huomattavasti parempi vaihtoehto
suunniteltu sterilaatio kuin viime tipassa tehty hätäleikkaus
hengen pelastamiseksi. Nuorena tehty sterilaatio myös suojaa nisäkasvaimilta
ja kohtusyövältä. Sterilaatio kannattaa tehdä noin
8-10 kk iässä. Kissa voidaan aivan hyvin steriloida, vaikkei
sillä ole koskaan ollut juoksua. Jotkut eläinlääkärit
tekevät myös ns. varhaissterilaatioita, jolloin naaras voi
olla 4-6 kk ikäinen. Kiiman siirto on mahdollista eläinlääkärin
määräämillä pillereillä, mutta pillereitä
voidaan antaa vain väliaikaisesti tai sivuvaikutusten riski kasvaa.
Emme missään nimessä suosittele pillereitä!
5.4 Hampaat
Kissan hampaiden kunnosta täytyy huolehtia. Eri yksilöillä
hammaskiveä (samaa kuin ihmisillä) muodostuu eri tavoin. Mikäli
hammaskiveä ei poisteta, hampaat ja ikenet tulehtuvat, kissan suu
tulee kipeäksi, syöminen vaikeutuu ja lopulta hampaat tippuvat
pois. Muista siis välillä kurkata kissasi suuhun ja pyydä
vuosittaisilla rokotuksilla eläinlääkäriäsi
tarkastamaan kissasi hampaat. Pahan hajuinen hengitys viittaa hammaskiven
muodostumiseen. Eläinlääkäri poistaa hammaskiven
ja kiillottaa hampaiden pinnat nukutuksessa. Hammaskiven muodostumista
voi ehkäistä ravinnolla (sitkeät lihanpalat ja kuivaruoka)
ja harjaamalla kissan hampaita. Ohjeita löydät kissakirjoista.
5.5 Iho
Karvan lyhyydestä johtuen rexien iho palaa auringossa.
Parvekkeella tai ulkona tarhassa auringossa makoilevaa kissaa kannattaa
vähän vahtia, ettei etenkin korvankärjet ja nenä
kärähdä. Rexit tunnetusti rakastavat lämpöä.
Jostakin syystä aika yleistä on, että rexit valitsevat
nukkumapaikakseen liiankin lämpimän paikan. Kuuman patterin
päällä maha ja tassut saattavat saada pahojakin palovammoja,
ja kissa vaan jatkaa kuorsaamista. Samaten kahvinkeitin, hella, pyykinkuivan
tms. saattaa olla vaarallinen paikka lämmitellä. Omituisesti
ilmestyneet punaiset karvattomat läntit mahassa ja tassun pohjissa,
joita kissa vielä kovasti nuolee, ovat usein palovammoja. Eläinlääkäri
antaa hoito-ohjeet ja sinun tehtäväksesi jää estää
kissaraukan pääsy lempipaikkaa, esim laittamalla levy patterin
päälle.
5.6 Tapaturmat
Miltei kaikki pennut jossakin vaiheessa hyppäävät
kuumalle hellanlevylle. Se ei ole kuoleman vaarallista. Kissa osaa hyvin
äkkiä hypätä hellalta pois, mutta aina tassut vähän
kärvähtävät. Hoitona riittää tassun jäähdyttely
kylmässä tai haaleassa vedessä hetken aikaa (niin kauan
kuin kissa sen suvaitsee). Muutaman päivän kuluttua palaneesta
tassusta lähtee nahka riekaleina pois, mutta mikäli ei ole
mitään merkkejä tulehduksesta, ei syytä huoleen.
Tapaturman välttämiseksi kuumalle hellanlevylle voi nostaa
vesikattilan. Toinen vaarallinen paikka on vessanpönttö. Meillä
on ”annettu” kaikkien kissojen valvotusti pudota pönttöön,
tyhmempikin oppii viimeistään toisesta kerrasta. Iso kissa
pääsee pöntöstä omin avuin, pieni pentu voi
hukkua. Toinen vaihtoehto on pitää vessan ovi ja pöntön
kansi aina kiinni (se ei kuitenkaan onnistu!).
Uteliaana kissana rex voi tunkea itsensä kaikkiin
ahtaisiin paikkoihin kuten jääkaappiin, pesukoneeseen, roskapussiin
tai vaatekomeroon. Meillä toiset kissat kerran sulkivat yhden reppanan
päiväksi mikroaaltouuniin. Sisäkissana rex ei välttämättä
osaa arvioida ulkoilman korkeuseroja ja saattaa hypätä avonaiselta
ikkunalta vaikka hyttysen perään kohtalokkain seurauksin.
Ole hyvin varovainen avonaisten ikkunoiden ja ovien kanssa. Monet kissat
oppivat avaamaan kaikki ovet ja salvat. Täsä yksi päivä
Katja meni aamulla vessaan ja huomasi tuijottavansa naapurin ulko-ovea
- kissat olivat avanneet sekä välioven että ulko-oven
rappukäytävään.
5.7 Sairaudet
Kaikissa terveysongelmissa ota aina HETI yhteyttä eläinlääkäriin!
Kissalla sanotaan olevan yhdeksän henkeä, mutta oman eläinlääkärin
apua saattaa olla tarpeen niiden säilyttämisessä. Kissoilla
esiintyy monia samoja sairauksia kuin ihmisilläkin, esim. sydänvikaa,
diabetesta, munuaiskiviä, allergiaa… Cornish rex kissoilla
ei tiettävästi ole erityisesti periytyviä sairauksia
ja rotuna rexit ovat terveitä ja pitkäikäisiä. Ensimmäinen
Suomeen tuotu cornish rex eli 19-vuotiaaksi ja juuri vuonna 2006 Siniparta
Annansilmä juhli 18-vuotis synttäreitään. Hätätapauksen
varalta kannattaa kuitenkin selvittää etukäteen päivystävän
eläinlääkärin numero.